maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tätä blogia ei enää päivitetä

Tätä blogia ei enää päivitetä.

Kommentit tulevat edelleen minulle sähköpostiin, joten jos haluat ottaa minuun yhteyttä, tee niin kommenttiboksissa.

Mikäli etsit tietoa itsemurhista ja surusta ja kaipaat vertaistukea, pyydä lupaa liittyä Facebookin Läheisen itsemurha -ryhmään, tutustu Surunauha ry:n toimintaan ja ota rohkeasti yhteyttä. Et ole yksin, eikä sinun tarvitse olla yksin.

Jos koet, ettei vertaistuki ole sinua varten juuri nyt, hae muuta keskusteluseuraa. Puhu ihmisille elämässäsi ja kerro surustasi ja pahasta olostasi. Hakeudu tarvittaessa esimerkiksi lähimpään terveyskeskukseen, ammattiapua on tarjolla, ja sitä kannattaa käyttää. Mikäli et tahdo lähteä terveyskeskukseen, kokeile esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kriisivastaanottoa.

Sinä olet tärkeä, arvokas ja ainutlaatuinen ihminen. Oli tilanteesi mikä tahansa, sinä ansaitset kaiken avun, minkä vain voit löytää.


Valoa ja rakkautta jokaiseen päivääsi.

Lopetus

Istun tietokoneella ja tutkin tyhjää blogipohjaa, jonka olen juuri luonut. Hahmottelen erilaisia nimiä ja otsikoita. Lopulta kaksi sanaa ilmestyvät ruudulle, minun kirjoittaminani: Minä elän. Tietysti. Avasin ensimmäisen tyhjän tekstilaatikon ja näpytin ruudulle asian, joka oli jäänyt mieleeni:
"Mikael Jugner totesi kesällä lööpeissä sydänkohtauksensa jälkeen, että elämä on nykyään päätös. Jokainen aamu Jugner herää ja ottaa pillerin, joka pitää hänen sydämensä lyömässä. Pillerin, joka pitää hänet elossa. Elämä ei enää vain ole ja jatku, vaan sen jatkumisesta pitää tehdä päätös. Joka ikinen aamu."
Minun tarkoitukseni oli ennen kaikkea kirjoittaa itsestäni, itselleni. Selvittää, kuka minä nyt olen, kun paras ystäväni, toinen puolikkaani, on poissa. Jokainen aamu heräsin epävarmaan maailmaan, jossa kaikki oli vaikeampaa ja jollain tapaa vierasta. Maailmaan, jossa minä olin aivan yksin.

Minä en ole tänäänkään valmis, en lähelläkään. Minä olen niin pieni ja niin kesken. Ikävä ei ole kadonnut minnekään, se on vain muuttunut kauhistuttavasta möykystä, vaativasta kumppanista osaksi minua. Minun on ikävä häntä joka ikinen päivä, mutta minä myös rakastan häntä joka ikinen päivä. Kaikki surun terävät kulmat ovat pyöristyneet, ja sen kauhea musta viitta on saanut värikkäämmän vivahteen. Enää se ei hengitä niskaani, vaan toisinaan ottaa olkapäästäni kiinni ja katsoo minua silmiin. Enää en häädä sitä pois, vaan puhun sille lempeästi: "Niin, sinä olet siinä. Sinä olet muisto hänestä. Minä en koskaan halua jättää sinua taakseni, vaan otan sinut mielummin rinnalleni kävelemään."

Olen alkanut tutustua itseeni. Alan ymmärtää omia ajatuksiani, saada niistä sopivaa otetta. En enää kurista niitä hengiltä kun löydän ne mieleni nurkista piileksimästä. Olen oppinut huomaamaan, että toisinaan minäkin olen kaunis. Olen oppinut, että minullakin on oikeus onnelliseen elämään. Olen alkanut erottaa, mitkä asiat ja toiveet kumpuavat minusta itsestäni, eivätkä ulkopuolisesta painostuksesta. Olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa tahdon viettää aikaa ja olen päästänyt heidät sydämeeni.

Minä teen edelleen päätöksen jokainen aamu. Enää se päätös ei koske elämää ja kuolemaa, vaan elämää ja todellista elämää. Joka päivä haastan itseni sille kinttupolulle, jota olen lähtenyt elämässäni tarpomaan. Yritän nähdä jokaisessa ainutlaatuisessa hetkessä ja ihmisessä jotakin arvokasta. Minä yritän todella elää.

Enkä minä koskaan unohda. Hänen nauruaan, silmiensä pilkettä tai jalkojensa liikettä. Minä en koskaan unohda, että hän rakasti minua, ja minä rakastin häntä. Minä en koskaan unohda parasta ystävääni.


Paras ystäväni polttamassa tupakkaa mökkilaiturilla kesäyönä 2008
 
"Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt,
hajoaa se maahan multaan;
näät sen silti kukkana aina
muistot on kalleinta kultaa."

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Elämä on kaunista

Aurinko paistaa. Istun hyvän ystävän kanssa pöydän ääressä ja syön hyvää ruokaa. Katsoimme koko aamupäivän sarjaa, jossa on söpöjä miehiä.

Minä autan häntä ompelemalla hänen opiskelijahaalariinsa merkkejä, hän tekee minulle ruokaa palkaksi. Äsken hän täytti työhakemusta ja minä tein jääkaappirunoutta.

Tänään, juuri nyt, elämä on kaunista. Ja vain siksi ja elämän itsensä takia, minä taidan pitkästä aikaa olla onnellinen.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pieni liekki

Pitkästä aikaa olen rauhoittunut. Henkeä ei ahdista, asunto on tarpeeksi siisti. Tietokoneella istuminen ja teen juominen ei tunnu pahalta ja ajatukset muodostuvat ruudulle kokonaisiksi lauseiksi. Viimepäivinä ja -viikkoina ajatukseni ovat olleet täysin tavoittamattomissa, olen jopa puhunut katkonaisesti.

Olin tänään teatterissa katsomassa Luolasto-näytelmää. Se oli aivan uskomattoman hieno ja monipuolinen. Voisin kirjoittaa siitä montakin esseetä, sen välittämistä ajatuksista koskien ydinvoimaa, maailman materialistisuutta ja hengettömyyttä. Sen sijaan keskityn niihin tunteisiin, jotka tekivät siitä minulle juuri tällä hetkellä merkityksellisen ja herättivät minussa ajatuksia.

"Ootko sä tullut uskoon?"
"En, vaan järkiini. Ja suosittelisin sullekin."

Mies löytää päättäväisyyden itsestään. Nainen löytää voiman olla sinut sen kanssa, että sattuu, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Pohjimmiltaan kai näytelmässä toiset hahmot löytävät itsensä ja paikkansa päämäärättömän haahuilun keskeltä ja lähtevät rohkeasti uuteen suuntaan. Minäkin haluaisin päästä siihen pisteeseen, että voisin nähdä takanani kaiken kivun ja onnen, ala- ja ylämäet. Tahtoisin jatkaa eteenpäin tietoisena eilisestä, mutta vapaana sen taakoista.

Näytelmän loppukohtaus oli huikea. kaikki näyttelijät sytyttivät kynttilät ja kävelivät ympäri permantoa. Kaikki muut valot sammutettiin. Kynttilöiden valokeilat valaisivat vain näyttelijöiden kasvot, jättäen kaiken muun pimentoon, kun näyttelijät lähtivät liikkeelle.

Minun elämäni liekki palaa tällä hetkellä vielä menneisyydessä. Se valaisee menneitä kasvoja, menneitä hetkiä. Tähän hetkeen ulottuu vain kajastus. ja tulevaisuus on täysin pimeän peitossa. Minä toivon, että voin lähiaikoina siirtää sen liekin lähemmäs ja lähemmäs tätä hetkeä ja tulevaa. Minä tiedän jo, mitä menneisyydessäni on, joten voin jättää sen hiljalleen pimentoon.

Luulen, että alan lopetella tätä blogia. Luulen, että alan olla siihen valmis.