Saako nauraa?

Huumori tuntui pitkään vieraalta ajatukselta. Minäkö? Nauraisin jälleen? Ehei, tämä on elämäni ja maailmani loppu, minä en enää naura. Vaan toisin kävi. Minä nauroin jälleen.

Vuodenvaihde oli vakavaa aikaa. Naurahtelin tietysti siellä täällä, mutta en voi muistaa, koska olisin viimeksi nauranut vedet silmissä ilman, että pystyn lopettamaan. Sitten tänään näytelmän harjoituksissa kuvasimme huumoripitoista videoblogia näyttelijäporukalla, ja kun kaikki esitimme videokameralle toukkia ja puhkesimme yhteen kasaan nauramaan, minä nauroin sydämeni pohjasta. Se on ihana tunne. Miksi se olisi väärin, että minä nauran, että minulla on hetken hyvä olla?

Alla on kuvia. Ei ehkä aivan jokaisen huumorintajulle. Ei ehkä edes suurimman osan. Juuri minuun nämä alla olevat kuvat ovat jostain syystä kolahtaneet, ja saaneet aikaan hallitsemattomia hymyjä kävellessään netissä vastaan. Olen yrittänyt muistaa tallentaa kaikki tällaiset kuvat ja käyttää niitä taustakuvina: naurua ei voi koskaan olla liikaa.

Hyvää ystävänpäivää vaan minulle!

Tämä on niin totta, ja sen huomaa minulla aikoina, kun aivot käyvät ylikierroksilla tai kun olen löhölomalla. Lomalla pöydälläni ei loju mitään.

Aivan loistava kuva, joka välittää aivan loistavaa asennetta.

Minulla on tällainen olo tosi usein.

Ylimalkainen tunnelmani parisuhteista tällä hetkellä.

Ei lisättävää, voin vain nyökkäillä.

Toisinaan tekisi mieli laittaa tällainen kuva Facebookiin ihan vain... no, ihan vain.

Elämänfilosofiani yhdessä sarjakuvassa.

Taustakuvani tällä hetkellä. Tähän pyritään.