torstai 6. helmikuuta 2014

Hengähdystauko

Jo vuosia kehoni on ollut fiksumpi, kuin pääni. Pääni vain ryntäilisi edes takaisin paikasta toiseen, eikä pysähtyisi hetkeksikään miettimään. Kehollani on tapana painaa jarrua jossain vaiheessa ja heittää minut sängynpohjalle kuumeen ja flunssan avulla. Muutaman viikon pystyn kehoani huijaamaan, mutta pian se pääsee juonestani perille ja vetää liinat kiinni.

Niin myös tällä kertaa. Ehdin juuri vetää harjoittelun tiukimman osuuden loppuun, kun kuume nousi ja kurkku kipeytyi. Tänään ääntä ei lähtenyt enää ensinkään. Toisaalta ärsyynnyin aivan valtavasti. Minä olen nukkunut lähes kuusi tuntia yössä, en ole valvonut kokonaisia öitä! Olen syönyt lounaan lähes joka päivä, kirjoittanut päiväkirjaa ja yrittänyt nauttia kaikesta tekemisestä! Näytelmätreenithän OVAT käytännössä vapaa-aikaa...

Sisäisellä purnaajallani ei kuitenkaan ollut juuri vaihtoehtoja, kun aamulla oli vaikea saada henkeä kun nousi sängystä. Keho voitti tämänkin erän, ja hyvä niin. Nyt olen lähinnä juonut teetä, kaakaota ja Finrexiä, katsonut sarjoja ja kirjoittanut. Lisäksi nukuin pitkälle iltapäivään. Palkintona hengitys kulkee jälleen hieman paremmin, ja olo ei ole aivan täysin kurja.

Kai se on toisinaan vain hyväksyttävä, ettei eläminen ole tehtävälista. Aina ei riitä, että nukkuu vähimmäismäärän. Aina terveys ei ole kiinni siitä, että syö hedelmiä ja pesee käsiään. Toisinaan täytyisi vain osata kuunnella itseään enemmän ja oppia noudattamaan niitä ohjeita, joita itse itselleen antaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti