Ja muita sitaatteja teksteistä, joita olen kirjoittanut parhaalle ystävälleni hänen kuolemansa jälkeen. Niitä on tällä hetkellä 10 sivua tietokoneella ja noin toiset kymmenen muilla laitteilla ja lisäksi käsin kirjoitettuja kirjeitä. Minulle on tärkeää, että sinä, lukija, ymmärrät, mitä ystäväni minulle merkitsi. Mitä hänen kanssaan jaoin. Miltä se tuntuu, kun hän on poissa, ja miten siitä voi selvitä ja oppia.
"Kaikesta huolimatta en enää tunne
suurta surua ja tuskaa. Kaikesta huolimatta näen, että aurinko
paistaa taivaalla, iltatee maistuu hyvältä, ja televisiosarja
naurattaa. Uusi ongelmani on, että kaikki on laimeaa. Valo on
usvaista, maut mauttomia ja ilo vain hetken häivähdys, joka katoaa
yhtä nopeasti, kuin tulikin. Ei, en tunne enää tuskaa. Mutten enää
tunne mitään muutakaan."
"Olisi aika katsoa eteenpäin. Katsoa
tulevaisuuteen. Mitä minulle on siellä? Sinä käytit meistä
monessa keskustelussa ja chatissa aivan erityisiä ilmaisuja. ”Tiedäthän,
että rakastan sua enemmän kuin ketään muuta koskaan?” Ja minä
vastasin tietäväni. Ainakin luulin tietäväni."
"Kun katson kuvia sinusta ja minusta,
näen tärkeitä päiviä. Konfikset, peruskoulun päättymisen,
ylioppilasjuhlani, meidän molempien tupareita. On vaikeaa kuvitella
tärkeää päivää ilman sinua. Yliopistosta valmistumista.
Ensimmäistä työpäivää opettajana. Tulevia tupareita. Häitä.
Lapsen ristiäisiä. Sinun piti olla se, joka jäisi aina
viimeiseksi juhlien jälkeen istumaan kanssani pöydän ääreen.
Juttelisimme ja nauraisimme, muistelisimme vanhoja juhlapäiviä. Ja
niitä kaikkia muita päiviä, jotka koimme."
"Välillä tuntuu, etten pysty. Olen
kaupassa, ostamassa välipalaa, ja yhtäkkiä askeleet tulevat
raskaiksi, silmissä mustuu ja päätä pakottaa. Suru tulee
tällaisina aaltoina pitkin päivää. Aallon laittaa liikkeelle
jokin pieni asia: joku vitsailee itsemurhasta, joku sytyttää
tupakan, joku näyttää aivan sinulta. Joku puhuu parhaasta
ystävästään, ja siitä, kuinka tärkeä tämä on. Sinäkin olit."
"'Ei ole suurempaa onnea, kuin tuntea
olevansa kaivattu.' Sinä kirjoitit minulle näin, kun täytin 15.
Uskon, että lause toimii myös toisin päin: 'Ei ole suurempaa
surua, kuin tunne siitä, ettei kukaan kaipaa sinua.'"
"Välillä en jaksaisi yrittää. Niin
sanottu pahin on kai jo ohi. Jostain syystä silti tuntuu siltä,
että sydämeni murskautuu. Että ajatukseni pirstaloituvat. Että
sisimpäni hajoaa. Sinä puutut tästä elämästä, jota yritän
elää."
"Katsoin tänään elokuvan, The Perks
of Being a Wallflower. Se olisi voinut kertoa sinusta. Ja minusta.
Teki mieli soittaa sulle, pyytää katsomaan. On muutenkin ollut
sellainen päivä. Muutama huono peräkkäin. On niin ikävä sitä
varmuutta, minkä toit elämääni, että sinä rakastat minua."
"Mä haluan, että sä tiedät, että mä
opin. Mä kehityn ja kasvan. Mä olen enemmän sinut itseni kanssa.
Mä haluan olla. Mä haluan selvittää elämän tarkoituksen. Mä en
edes uskonu siihen sillon, kun sä vielä elit. Mutta rakas, mä
ymmärrän nyt, kaikki kliseet on totta. Joka ikinen."
"Sinua minä en enää voi saada
takaisin, en voi. Se on mahdotonta, sitä ei voi tehdä. Rakas. Minä
tekisin mitä vain, jotta saisin taas olla hetken kanssasi. Sanoa
muutamat sanat. Mutta minä en saa, minä saan vain kirjoittaa ne:
Sinä olit kaunis.
Sinä olit ihmeellinen.
Minä rakastan sinua.
Minä tiedän, että sinä rakastit
minua.
Minä olen pahoillani, etten tule vielä
luoksesi.
Sinä olit täydellinen.
Sinulla oli kaikki edessäsi.
Minä rakastan sinua."
"Kukaan ei voi olla minulle uusi sinä.
Sinä olet poissa, ja se mitä meillä oli, elää vain minun
muistoissani ja näissä teksteissä. Se pelottava rehellisyys, mikä
välilläämme oli. Minä tunsin sinut, ja sinä tunsit minut. Kuinka
kukaan voi enää tuntea minua? Onko se mahdollista, enää koskaan?"
"Sinä olet ikuisesti 20-vuotias. Minä
en. Mulla on kohta syntymäpäivät. Ensimmäiset ilman sinua. Menen ottamaan tatuoinnin. Ihan oikeasti! Tykkäisit. Se on lyhtypylväs. Sinä olet se ainoa ihminen, jolle minun
ei tarvitse sitä selittää. Sinä tiedät, mitä se tarkoittaa."