maanantai 24. maaliskuuta 2014

Lopetus

Istun tietokoneella ja tutkin tyhjää blogipohjaa, jonka olen juuri luonut. Hahmottelen erilaisia nimiä ja otsikoita. Lopulta kaksi sanaa ilmestyvät ruudulle, minun kirjoittaminani: Minä elän. Tietysti. Avasin ensimmäisen tyhjän tekstilaatikon ja näpytin ruudulle asian, joka oli jäänyt mieleeni:
"Mikael Jugner totesi kesällä lööpeissä sydänkohtauksensa jälkeen, että elämä on nykyään päätös. Jokainen aamu Jugner herää ja ottaa pillerin, joka pitää hänen sydämensä lyömässä. Pillerin, joka pitää hänet elossa. Elämä ei enää vain ole ja jatku, vaan sen jatkumisesta pitää tehdä päätös. Joka ikinen aamu."
Minun tarkoitukseni oli ennen kaikkea kirjoittaa itsestäni, itselleni. Selvittää, kuka minä nyt olen, kun paras ystäväni, toinen puolikkaani, on poissa. Jokainen aamu heräsin epävarmaan maailmaan, jossa kaikki oli vaikeampaa ja jollain tapaa vierasta. Maailmaan, jossa minä olin aivan yksin.

Minä en ole tänäänkään valmis, en lähelläkään. Minä olen niin pieni ja niin kesken. Ikävä ei ole kadonnut minnekään, se on vain muuttunut kauhistuttavasta möykystä, vaativasta kumppanista osaksi minua. Minun on ikävä häntä joka ikinen päivä, mutta minä myös rakastan häntä joka ikinen päivä. Kaikki surun terävät kulmat ovat pyöristyneet, ja sen kauhea musta viitta on saanut värikkäämmän vivahteen. Enää se ei hengitä niskaani, vaan toisinaan ottaa olkapäästäni kiinni ja katsoo minua silmiin. Enää en häädä sitä pois, vaan puhun sille lempeästi: "Niin, sinä olet siinä. Sinä olet muisto hänestä. Minä en koskaan halua jättää sinua taakseni, vaan otan sinut mielummin rinnalleni kävelemään."

Olen alkanut tutustua itseeni. Alan ymmärtää omia ajatuksiani, saada niistä sopivaa otetta. En enää kurista niitä hengiltä kun löydän ne mieleni nurkista piileksimästä. Olen oppinut huomaamaan, että toisinaan minäkin olen kaunis. Olen oppinut, että minullakin on oikeus onnelliseen elämään. Olen alkanut erottaa, mitkä asiat ja toiveet kumpuavat minusta itsestäni, eivätkä ulkopuolisesta painostuksesta. Olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa tahdon viettää aikaa ja olen päästänyt heidät sydämeeni.

Minä teen edelleen päätöksen jokainen aamu. Enää se päätös ei koske elämää ja kuolemaa, vaan elämää ja todellista elämää. Joka päivä haastan itseni sille kinttupolulle, jota olen lähtenyt elämässäni tarpomaan. Yritän nähdä jokaisessa ainutlaatuisessa hetkessä ja ihmisessä jotakin arvokasta. Minä yritän todella elää.

Enkä minä koskaan unohda. Hänen nauruaan, silmiensä pilkettä tai jalkojensa liikettä. Minä en koskaan unohda, että hän rakasti minua, ja minä rakastin häntä. Minä en koskaan unohda parasta ystävääni.


Paras ystäväni polttamassa tupakkaa mökkilaiturilla kesäyönä 2008
 
"Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt,
hajoaa se maahan multaan;
näät sen silti kukkana aina
muistot on kalleinta kultaa."

10 kommenttia:

  1. Ei mikään voisi olla kauniinpaa kuin se, että sinä elät todellista hyvää elämää teidän molempien puolesta ja silti minä itken. Mutta itkua tähän maailmaan kyllä mahtuu, ehkä sitä pitäisi jopa olla enemmän? Minä pyysin eilen illalla tältä universumilta, että saisin nähdä elämäsi pienet ja suuret asiat, olla osana elämääsi siihen päivään asti kun on minun aikani vaihtaa kotia <3

    VastaaPoista
  2. Olen onnellinen puolestasi. Toivotan kaikkea hyvää loppuelämääsi <3

    VastaaPoista
  3. Olet kulkenut ihailtavan pitkän matkan ja se matka jatkuu edelleen. On ollut lohdullista ja voimaannuttavaa saada seurata matkaaksi blogisi kautta. Kiitos.

    <3

    VastaaPoista
  4. Hei, luin blogisi kaikki postaukset, voin rehellisesti sanoa että kauniinpaa aidompaa kuitfnkkn niin haurasta on vaikea löytää. Parhain blogi. Mitä olen lukenut. Sain itse paljon inspiraatiota. Pian 2-vuoden masennuksen kourissa myös elämän halua. Sillä tavalla itsemurha on läheinen aihe. Mutta ei Luojan Kiitos tuolla tavalla. Pystyin samaistumaan jonkun verran olet todella vahva inspiroiva sielukas ihminen arvostan ihan mielettömästi. voimia ja hyvää loppuelämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiri, kiitos kauniista kommentistasi. En voisi toivoa tästä blogista mitään enempää, kuin että se tuo jollekin lohtua ja samaistumisen tunteita. Voimia masennuksen kanssa taisteluun, valoa ja kauniita päiviä toivotan Sinulle. Kaikkea hyvää elämääsi!

      Poista
  5. Hei! Mun paras ystävä teki itsemurhan yli kolme kuukautta sitten. Nämä kuukaudet ovat olleet kuin vuoristoraita. Ympärillä olevat ihmiset sanovat et mun pitää unohda, et hän ei olis halunut aiheuttaa meille tämä tuska,mieleton ikävä...

    Tunnistin itseni monesta kohtaa sun kirjoituksesta. Itkua tuli monta kertaa lukemassa sun blogin mutta lohduttaa vähän et joku päivää tule olemaan helpompi elää sen surun ja ikävän kanssa.

    Kiitos kun jaoit sun tarina muille.

    Hyvää elämää jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen niin pahoillani sinun ja myös ystäväsi puolesta. Ympärilläsi olevat ihmiset ovat siinä oikeassa, että tuskin kukaan ystävä haluaa aiheuttaa toiselle pitkää surumatkaa. Kuitenkaan unohtaminen ei ole vaihtoehto, vaikka siihen on "ulkopuolelta" helppo kannustaa.

      Muistele ystävääsi, ajattele häntä, ajattele kuinka hän sinusta välitti. Etsi oman surusi mukainen tapa surra ja ikävöidä, äläkä kiirehdi eteenpäin. Muista kuitenkin myös jatkaa omaa, merkityksellistä ja yllätyksellistä elämääsi.

      Kiitos, että kommentoit blogiani. Vaikka on kamalaa kuulla, että joku käy jälleen samoja asioita läpi, tuntui hyvältä että omat kokemukseni toivat edes hieman lohtua. Laita koska tahansa kommentti, jos joskus tarvitset juttuseuraa.

      Helpompia päiviä ja kaunista kevättä sinulle!

      Poista
  6. Hei! Kiitos vielä uudestaan. Muiden kanssa asiasta puhuminen/ tunteiden purkaminen on ollut vaikkea. Alkaa tuntemaan ett¨pitäis käydä läpi/puhua vielä tunteistä että tulis "helpompi" olo.

    Hyvää kesän odotusta sulle!!

    VastaaPoista