Tällainen lyhtypylväs koristaa selkääni lopun elämääni. Kuvassa tatuointi on vain muutaman tunnin vanha, ja siksi tumma ja punottava, nyt se on jo huomattavasti vaaleampi. Miksi tatuointi? Miksi selkään? Miksi näin iso? Miksi lyhtypylväs?
Tatuointi on minun. Se on minun ihossani kiinni, kunnes kuolen. Sillä merkitsen oman kehoni, olen sen itseeni valinnut. Kukaan ei voi ottaa sitä pois, en edes minä. Näin kukaan ei voi koskaan väittää, ettei menettämääni ystävyyttä ollut. Minä en voi unohtaa, miten paljon olen oppinut, ja miten hyviä kysymyksiä olen alkanut esittää. Saan pitää parhaan ystäväni lähelläni niin pitkään, kuin olisin halunnutkin. Ikuisesti.
Paras ystäväni jaksoi aina muistuttaa minua ryhdistä. Aina. Hän myös piti minua pystyssä sellaisina aikoina, kun en muuten olisi pystyssä pysynyt. Tatuointi selässäni muistuttaa minua näistä asioista. Lyhtypylvään täytyy olla sen kokoinen, että se voi kannatella minua kun elämässä myrskyää. Pieni tihrustus ei vain olisi riittänyt.
"Minun lyhtypylvääni", niin kutsuin parasta ystävääni. Tatuointini muistuttaa valosta, jota paras ystäväni kantoi sisällään, ja valosta, jota minä kannan sisälläni: elämän liekistä. Kun minä en jaksa loistaa, tatuointini tekee sen puolestani. Lyhtypylväs on tiennäyttäjä, valo pimeydessä.
Lyhtypylvääni muistuttaa minua toivosta ja on lohtuna elämän pitkällä ja toisinaan yksinäisellä tiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti