Minä ja hän, osa 3

Keväällä 2007 paras ystäväni alkoi seurustella. Poika oli kolme vuotta vanhempi, mutta minun näkökulmastani paras mahdollinen poikaystävä ystävälleni. Poika palvoi maata, jolla hän asteli, ja yritti parhaansa mukaan suojella häntä. Toisinaan hyvällä, toisinaan hieman huonommalla menestyksellä.

    Minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin päässyt irti entisestä ihastuksestani ja löytänyt pojan, joka jaksoi kehua minua loputtomiin. Kuten minäkin häntä. Paras ystäväni oli innoissaan ja uteli suhteestamme useammin, kuin minä jaksoin kertoa. Uutta onneani varjosti vain poikaystäväni paras ystävä, joka oli ollut ihastunut minuun jo vuoden ja oli hyvin masentunut. Pelkäsin päivittäin, että hän satuttaa itseään, ja se olisi minun vikani. Sanoin tämän ääneen, mutta hän vain kohautti olkiaan.

---

Syntymäpäivänäni huhtikuussa tulin koululle ja odotin onnitteluja. Ystäväni eivät sanoneet minulle sanaakaan, vaan vaikuttivat unohtaneen koko jutun. Käsityön kaksoistunti oli minulle yhtä piinaa. Kun tulimme takaisin välitunnilta, parhaita ystäviäni ei näkynyt. Lopputunnista he yhtäkkiä ylmestyivät paikalle ja raahasivat minut käytävään.

”Noniin. Laitappa tämä side silmille.”

”Mitä? Mihin te mua oikeen viette?”

”Kyllä se sitte selviää, se on yllätys, senkin synttärisankari! Luulitko, että unohdettiin?”

Laitoin siteen silmilleni, ja minua talutettiin ympäri käytäviä. Lopulta kuulin oven aukeavan, ja minut työnnettiin sisään.

”Nyt saat ottaa siteen pois!”

Olin vessassa. Vessa oli tapetoitu valokuvilla ja kauniilla lauseilla. Vessanpönttö oli koristeltu serpentiinillä ja sen päällä oli suklaakakku. Lavuaarissa oli lahjapaketteja. Olin hetken sanaton. Yhtäkkiä aloimme kaikki nauraa, luimme ääneen tekstejä, hekotimme kuville ja halailimme. Lopulta istuimme vessan lattialle syömään kakkua ja avaamaan lahjoja.

”Tein sen sitten yöllä, että laatu on mitä on.”

Parhaan ystäväni lahja oli pieni, A5-kokoinen valokuvakansio. Se oli täynnä piirroksia, sananlaskuja, kuvia ja yhteisiä vitsejämme. Eräällä sivulla oli mietelause ystävistä: ”Ystävä kuulee minun sydämeni laulun ja laulaa sen minulle, kun oma muistini pettää.” Aivan viimeisille sivuille oli liimattuna pätkä jokaisen ystäväni hiuksista ja sormenjälki. Viimeisellä sivulla oli suttuinen kuva minusta ja parhaasta ystävästäni, jonka yläpuolella luki ”me <3”.

     Vietin illan selaillen kansiota. Itkin ja hymyilin kun ajattelin, miten onnekas ihminen olen, kun minulla on sellainen paras ystävä.

---

Heinäkuun puolessa välissä, 15.7. oli parhaan ystäväni konfirmaatio. Hänellä oli aivan blondit hiukset, ja hän näytti albassaan aivan enkeliltä. Enkeliltä, jolla oli ehkä aavistuksen verran liikaa meikkiä.

     Ystäväni kotona juhlissa hänen äitinsä piti puheen. En osaa toistaa sitä, mutta muistan sen koskettaneen ystävääni paljon kaikkien niiden vaikeuksien keskellä, mitä hänellä ja hänen äidillään oli. Myöhemmin nappasimme kakkua ja menimme hetkeksi ystäväni huoneeseen, jossa annoin oman lahjani hänelle. Se oli pieni kirje:

”Rakas,

Tiiätkö, on tosi hassua, että kaikkien näiden vuosien jälkeen on mielettömän vaikeaa keksiä, mitä annan sulle synttäri-/rippilahjaksi. Usko pois, mietin sitä TOSI kauan. Kiertelin kaupoissa, matkustin Amerikkaan, mietin pääni puhki. Silti tuntuu, etten enää voinut ostaa rahalla mitään, millä toivottaisin onnea. En voinut tehdä omilla käsilläni mitään, mikä olisi sinun arvoistasi. Jokainen piirustus, valokuva, koru, vaate ja koriste oli turha. Se, mitä sun ja mun, kahen 15-vuotiaan ystävyys mulle merkitsee, on mennyt reilusti lahjojen toiselle puolelle. Mun piti tuoda sulle jotain erikoista. Sori, paras mihin pystyn, on nää kirjeet ja unisieppari, joka pitää painajaiset poissa. Kello on jo aika paljon, ku lentokoneessakaan en voinu kirjottaa, ku alusta tärisi. Niin että sori virheistä, käsialasta, tyhmistä jutuista ja kaikesta muustakin sellaisesta.

Mulla on sellanen olo, että sää tajuat nää jutut, edes jotenkin. Yritän tällä vaan kertoa, että merkitset mulle paljon, ja vaikka mitä kävis, oot jättäny muhun pysyvän jäljen.”