sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Flashback

Jokainen tietää sen tunteen, kun on tehnyt jotain noloa, ja se tulee mieleen. Kurtistaa eihkä kulmat pakostakin yhteen ja kätkee kasvonsa käden taakse. Se on flashback siitä, kun on tehnyt jotain noloa.

Minä olen alkanut kokea paljon flashbackeja, monista erilaisista tilanteista. Välillä muistan elävästi sen hetken, kun parhaan ystäväni äiti soitti minulle, ja kysyi, missä olen ja kenen kanssa. Kertoi, että nyt on todella, todella huonoja uutisia. Välillä tämä välähdys, se rajapinta kahden maailmani, kahden todellisuuden välillä, valtaa mieleni.

Välillä mieleeni välähtää se hetki, kun istuin partion kokouksessa, ja sain tekstiviestin, jossa poikaystäväni totesi, että tulee hakemaan minut kokouspaikalta, kun on niin ikävä sää. Tiesin heti, mitä on tulossa. Se hetki epätoivoisen elämän ja todellisen pakokauhun välillä.

Välillä näen selkeästi edessäni parhaan ystäväni sellaisena, kun näin hänet viimeistä kertaa. Kauniina, tyylikkäänä, täydellisenä. Hän juoksi bussiin, mutta kääntyi nauraen bussin ovelta huikkaamaan minulle, ettei bussi lähdekään vielä viiteen minuuttiin. Kohautin olkapäitäni ja nauroin, hän vastasi samoin ja heilautti kättään. Sitä hetkeä edelsi maailma, jossa minä pystyin näkemään hänet, koskettamaan, saamaan vastauksia kysymyksiini. Sen jälkeen vallan sai lohduton yksipuolisuus.

Toisinaan tunnen, millaista oli herätä sellaisen ihmisen vierestä, jota ihaili. Kun joka ikinen aamu oli onnellinen siitä, että sai olla niin etuoikeutettu.

Toisinaan tuntuu, että elän kummallista rinnakkaistodellisuutta. Kuin kaikki olisi yhtäkkiä mennyt jotenkin hirvittävällä tavalla väärin, ja minä vain seison suu auki tapahtumien keskellä ja ihmettelen, koska menetin ajoneuvon hallinnan ja menin satasta tolppaa päin. Yhtenä hetkenä kaikki oli niin hyvin, enkä edes ymmärtänyt, kuinka hyvin. Nyt olen tässä, poljettuna, lyötynä, hylättynä. En osaa kuin ihmetellä ja toivoa. Toivoa, että pahinkin myrsky menee ohi ajallaan. Myös, vaikka se riepottelisi pääni sisusta.

Tätä päivää lohduttaa musiikki. Yleensä kuuntelen raskaampaa, mutta tänään meni ihan Katri Helenaksi. Eikä edes hävetä.


"Minä toivon lohtua yksinäisille
Minä toivon siltoja toistemme luo
Minä toivon lämpöä kaipaaville
Se sydämille suojan vain suo
Ja turvan parhaimman tuo
Minä toivon että saa kuolla pois pelkomme nuo
Että vois oikeasti kuin ensikertaa rakastaa
Jo unet väistyä saa
Minä toivon elämän riemua pulppuavaa"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti