perjantai 30. marraskuuta 2012

Ikävä

Tänään on ikävä-päivä. On hassua, miten pitkälle menee ihmisen tarve luokitella. Minä olen pakonomaisesti alkanut etsiä tunteideni vuoristoradasta jotain kaavoja, jotain samankaltaisuutta päivien välillä. On olemassa päiviä, jolloin herään jotenkin rauhallisena. Muistelen hyviä muistoja, tunnen lämpöä. Sitten on olemassa tuska-päiviä. Sellaiset päivät koostuvat kahdesta aktiviteetista: itkemisestä ja itkun pidättämisestä. Sitten on olemassa näitä päiviä, ikävä-päiviä. Minun paras ystäväni ei koskaan nähnyt tätä lunta. Minun paras ystäväni ei naura kanssani myöhästeleville junille. Tämä on ensimmäinen talvi, kun minun paras ystäväni on kuollut. Ensimmäinen niistä monista.

Joitakin viikkoja sitten oli juuri tällainen päivä. Kaikki muistutti ystävästäni. Paikat, joissa olimme käyneet, paikat, joissa emme käyneet, puhe, musiikki, sää, ihmiset. Ikävä oli niin musertava, että yritin kirjoittaa sen ylös. Tämän sain puserrettua ulos, enkä enää voi paremmin kuvata tätä ikävän tunnetta:

Tänään minulla on ikävä. Minulla on ikävä sitä, miten nauroit. Minulla on ikävä sitä, miten sait minut tuntemaan itseni riittäväksi. Minulla on ikävä Sinun viisaita sanojasi. Minä ikävöin sinun kehoasi.  

Olkapäitä, jotka olivat mielestäsi liian leveät. Kreikkalaista nenää, jonka kanssa sinulla oli välillä myrskyisiä vaiheita, kun se tuntui liian isolta. Hiuksiasi, kaikissa niissä väreissä, miksi ne ehdit värjätä. Ikävä sinun vahvaa niskaasi, pettämätöntä ryhtiäsi. Ikävä pieniä käsiäsi; olit ainoa, jonka kanssa minulla on ollut täysin saman kokoinen kämmen. Ikävöin Sinun korkeita poskipäitäsi ja hymykuoppia niiden alla. Jokaisen sormesi jokaista kynttä, jonka olit pureskellut. Ikävä Sinun vatsaasi, jota esittelit, vatsalihakset näkyvillä tai ei. Ikävä sitä itsevarmuutta, joka sinusta huokui. Minulla on ikävä jalkojasi, jotka eivät koskaan olleet paikallaan. Pyörittelit nilkkojasi, kipristelit varpaitasi, juoksit, hypit ja pompit.

Minulla on ikävä Sinun silmiäsi. Niitä minulla on kova ikävä. Sinun sinisiä silmiäsi, joilla kerroit, että rakastat minua. Aina, ehdoitta. Niin kauan kuin on tarvis. Vaikka olenkin minä, kaikkine vikoineni. Sinun silmiäsi minä ikävöin. Sinun katsettasi. Sinua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti