Olen kaksi kertaa elämässäni itse vakavasti harkinnut tappavani itseni.
Ensimmäinen todellinen epätoivon hetki oli yläasteella, kun en voinut enää katsoa peiliin. Näin itseni lihavana. Riitelin parhaiden ystävieni kanssa. Minä luulin heidän olevan vihaisia. He olivat huolissaan. Paras ystäväni oli lähtemässä nuorisokotiin, pois minun ulottuviltani. Tunsin, ettei minulle ollut enää reittiä pois päivästä päivään jatkuvasta itseinhosta ja huonommuuden tunteesta. Unelmoin, että saisin kuolemallani pelastettua muita ihmisiä. Näin, että kenen tahansa muun henki on arvokkaampi, kuin omani.
Toisen kerran halusin kuolla tasan kahdeksan kuukautta sitten. Ajattelin, että parhaan ystäväni kuolema oli merkki. Olin kaksi päivää aikaisemmin kertonut, että minua masentaa, että mies jota rakastin oli jättämässä minut. Millainen ystävä tappaa itsensä kaksi päivää tämän keskustelun jälkeen, ja jättää minut tänne yksin? Sellainen, joka tahtoo minut mukaansa. Tai, kuten myöhemmin ymmärsin, sellainen, joka oli niin humalassa, ettei ajatellut ketään tai mitään.
Joka tapauksessa, kaksi kuukautta ystäväni itsemurhan jälkeen, kun poikaystäväni oli jättänyt minut, irroitin kolme levyllistä unilääkkeitä lääkepakkauksesta pöydälle pieneen kasaan. Mietin, riittäisivätkö ne tappamaan minut. Ehkä, jos ottaisin ne alkoholilla alas? Mutta minä lupasin eräälle ystävälle, etten koskaan tekisi niin. Parhaan ystäväni itsemurha oli jo yksi liikaa. Minusta ei tulisi toista. Niinpä laitoin lääkkeet purkkiin ja menin nukkumaan.
Vieläkin minä olen tässä. Minä kirjoitan, minä laulan, minä nauran. Jokin päivä minä vielä rakastan. Minä olen tässä, ja olen onnellinen siitä. Aivan järjettömän onnellinen.
Sillä minä voin lähteä minne tahansa. Minä voin opetella tekemään mitä tahansa. Minusta voi tulla mitä tahansa. Yläasteella kirjoitin päiväkirjaani epätoivoisen kysymyksen: rakastaako kukaan minua todella? Myöhemmin pystyin vastaamaan tähän kysymykseen myöntävästi. Tänään kirjoitan toisen kysymyksen: olenko vielä joku päivä täysin onnellinen?
Toivon, että vuosien päästä luen tätä vanhaa blogiani ja vastaan:
"Kyllä, sinä olet täysin onnellinen nyt."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti