Sinä olet ikuisesti 20-vuotias

Ja muita sitaatteja teksteistä, joita olen kirjoittanut parhaalle ystävälleni hänen kuolemansa jälkeen. Niitä on tällä hetkellä 10 sivua tietokoneella ja noin toiset kymmenen muilla laitteilla ja lisäksi käsin kirjoitettuja kirjeitä. Minulle on tärkeää, että sinä, lukija, ymmärrät, mitä ystäväni minulle merkitsi. Mitä hänen kanssaan jaoin. Miltä se tuntuu, kun hän on poissa, ja miten siitä voi selvitä ja oppia.

"Kaikesta huolimatta en enää tunne suurta surua ja tuskaa. Kaikesta huolimatta näen, että aurinko paistaa taivaalla, iltatee maistuu hyvältä, ja televisiosarja naurattaa. Uusi ongelmani on, että kaikki on laimeaa. Valo on usvaista, maut mauttomia ja ilo vain hetken häivähdys, joka katoaa yhtä nopeasti, kuin tulikin. Ei, en tunne enää tuskaa. Mutten enää tunne mitään muutakaan."

"Olisi aika katsoa eteenpäin. Katsoa tulevaisuuteen. Mitä minulle on siellä? Sinä käytit meistä monessa keskustelussa ja chatissa aivan erityisiä ilmaisuja. ”Tiedäthän, että rakastan sua enemmän kuin ketään muuta koskaan?” Ja minä vastasin tietäväni. Ainakin luulin tietäväni."

"Kun katson kuvia sinusta ja minusta, näen tärkeitä päiviä. Konfikset, peruskoulun päättymisen, ylioppilasjuhlani, meidän molempien tupareita. On vaikeaa kuvitella tärkeää päivää ilman sinua. Yliopistosta valmistumista. Ensimmäistä työpäivää opettajana. Tulevia tupareita. Häitä. Lapsen ristiäisiä. Sinun piti olla se, joka jäisi aina viimeiseksi juhlien jälkeen istumaan kanssani pöydän ääreen. Juttelisimme ja nauraisimme, muistelisimme vanhoja juhlapäiviä. Ja niitä kaikkia muita päiviä, jotka koimme."

"Välillä tuntuu, etten pysty. Olen kaupassa, ostamassa välipalaa, ja yhtäkkiä askeleet tulevat raskaiksi, silmissä mustuu ja päätä pakottaa. Suru tulee tällaisina aaltoina pitkin päivää. Aallon laittaa liikkeelle jokin pieni asia: joku vitsailee itsemurhasta, joku sytyttää tupakan, joku näyttää aivan sinulta. Joku puhuu parhaasta ystävästään, ja siitä, kuinka tärkeä tämä on. Sinäkin olit."

"'Ei ole suurempaa onnea, kuin tuntea olevansa kaivattu.' Sinä kirjoitit minulle näin, kun täytin 15. Uskon, että lause toimii myös toisin päin: 'Ei ole suurempaa surua, kuin tunne siitä, ettei kukaan kaipaa sinua.'"

"Välillä en jaksaisi yrittää. Niin sanottu pahin on kai jo ohi. Jostain syystä silti tuntuu siltä, että sydämeni murskautuu. Että ajatukseni pirstaloituvat. Että sisimpäni hajoaa. Sinä puutut tästä elämästä, jota yritän elää."

"Katsoin tänään elokuvan, The Perks of Being a Wallflower. Se olisi voinut kertoa sinusta. Ja minusta. Teki mieli soittaa sulle, pyytää katsomaan. On muutenkin ollut sellainen päivä. Muutama huono peräkkäin. On niin ikävä sitä varmuutta, minkä toit elämääni, että sinä rakastat minua."

"Mä haluan, että sä tiedät, että mä opin. Mä kehityn ja kasvan. Mä olen enemmän sinut itseni kanssa. Mä haluan olla. Mä haluan selvittää elämän tarkoituksen. Mä en edes uskonu siihen sillon, kun sä vielä elit. Mutta rakas, mä ymmärrän nyt, kaikki kliseet on totta. Joka ikinen."

"Sinua minä en enää voi saada takaisin, en voi. Se on mahdotonta, sitä ei voi tehdä. Rakas. Minä tekisin mitä vain, jotta saisin taas olla hetken kanssasi. Sanoa muutamat sanat. Mutta minä en saa, minä saan vain kirjoittaa ne:

Sinä olit kaunis.

Sinä olit ihmeellinen.

Minä rakastan sinua.

Minä tiedän, että sinä rakastit minua.

Minä olen pahoillani, etten tule vielä luoksesi.

Sinä olit täydellinen.

Sinulla oli kaikki edessäsi.

Minä rakastan sinua."

"Kukaan ei voi olla minulle uusi sinä. Sinä olet poissa, ja se mitä meillä oli, elää vain minun muistoissani ja näissä teksteissä. Se pelottava rehellisyys, mikä välilläämme oli. Minä tunsin sinut, ja sinä tunsit minut. Kuinka kukaan voi enää tuntea minua? Onko se mahdollista, enää koskaan?"

"Sinä olet ikuisesti 20-vuotias. Minä en. Mulla on kohta syntymäpäivät. Ensimmäiset ilman sinua. Menen ottamaan tatuoinnin. Ihan oikeasti! Tykkäisit. Se on lyhtypylväs. Sinä olet se ainoa ihminen, jolle minun ei tarvitse sitä selittää. Sinä tiedät, mitä se tarkoittaa."