Pelko, kuten moni muukin asia ja tunne, on saanut elämässäni aivan uudenlaisen roolin. Ennen pelko oli pelkoa epäonnistumisesta, tulevaisuudesta ja omasta pärjäämisestä. Pelko oli päihitettävissä, koska se liittyi usein kaukaisiin asioihin tai asioihin, joihin pystyn vaikuttamaan. Kovin rationaalista ei pelko ole koskaan elämässäni ollut, mutta viimeaikoina entistä mielettömämpää.
Nykyään minä pelkään muiden puolesta. Minä pelkään, että saan taas soiton, että joku on kuollut. Jokainen puhelu tuntemattomasta numerosta edustaa uuden kriisin mahdollisuutta. Vuorokauden ajalla, minun tekemisilläni tai tekemättä olemisellani ei ole kuolemalle merkitystä. Se korjaa pois kenet tahtoo, koska tahtoo. Oman kuolemani pelko on sen sijaan kadonnut. En toivo kuolemaa, mutta en pelkää sen kohtaamista. Niin moni läheinen on jo mennyt, miten se voisi omalla kohdalla enää pelottaa?
Minä pelkään luottaa. Pelkään, että ihmiset joihin luotan, joille paljastan kaiken, katoavat. Pelkään, että teen jotain väärin, kerron liikaa, kerron liian vähän. Uusi parisuhde tuntuu kaukaiselta haaveelta, ei realistiselta toiveelta. Edellisessä parisuhteessani en osannut luottaa, mutta loppujen lopuksi osoittautui, että se oli vain parempi. Hän lähti pois joka tapauksessa, parempi ettei hän tiennyt kaikkea. Vai kaatuiko kaikki kuitenkin juuri siihen, etten uskaltanut luottaa? Pelkään, etten tulevaisuudessakaan uskalla.
Minä pelkään pahoja päiviä. Pelkään, että seuraava aamu on taas aamu, jolloin en jaksa nousta ylös. Pelkään etten suoriudu tehtävistäni ja ihmiset eivät ymmärrä, miksi. Pelkään kertoa heille, miksi en aina jaksa, koska pelkään säikäyttäväni heidät. Pelkään, että hyviä päiviä tulee liikaa, ja unohdan pahat päivät ja unohdan kaiken, mitä olen oppinut.
Sillä minä olen oppinut. Olen oppinut, että peloista voi päästä yli. Olen oppinut, että pelot voivat käydä toteen, ne pahimmatkin. Olen oppinut, että silti elämä voi olla elämisen arvoista.
Olen oppinut, että elämää on turha pelätä, sillä sitä ei voi ennustaa. Siksi pelot ovat niin irrallisia ja järjettömiä - niin on elämäkin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTosi paljo voimia! Sie oot sinnikäs ja vahva ku jaksat tarpoo päiväst toisee kaiken paskan jälkee mitä siulle on käyny. Tsemppiä!
VastaaPoistaPS. Mis voi liittyy lukijaks? En nähny tuol missää semmost kohtaa...
" http://hopefullynever.blogspot.com "
Kiitos sinulle ihanalle ihmiselle, joka jaksoit pysähtyä kommentoimaan, teit päivästäni valoisamman.
PoistaOlen itsekin vasta tämän blogin myötä tutustunut Bloggeriin, en ole vielä kauhean suvereeni käyttäjä, mutta itse olen liittynyt blogeihin lukijaksi omasta blogger-profiilistani lukuluettelo-kohdassa. Siinä on se lisää-nappi, jota painamalla pääset liittämään haluamasi blogin nettiosoitteen, ja liityt näin lukijaksi.
Aurinkoa sinulle!
Kiitti neuvosta ja tsemppiä!
VastaaPoistaKehtaatko käyä kurkkaamassa miun blogia http:hopefullynever.blogspot.com :) olisin kiitolline jos kävisit (kommentitki on tervetulleita) :)
Voi ei... kamalaa lukea miten paha olo sulle on jäänyt ystäväsi lähdettyä. Vaikka mitä muutakaan kuin pahaa oloa se voi aiheuttaa?
VastaaPoistaEn nyt tiedä mitä sanoisin, perustin itse uuden blogin jossa kerron elämästäni ennen pian tapahtuvaa itsemurhaani, ehkä jos haluat seurata niin saattaisit ymmärtää paremmin ystäväsi ajatuksia?
Jokainen itsemurha on erilainen niinkuin kirjoititkin, mutta jokaisen itsemurhaajan päässä ovat jollain tavalla samat ajatukset.
Sitten kun minä kuolen, kehotan varmaan parasta ystävääni sinun juttusille, onko ok? Ja älä nyt vaan koe huonoa omatuntoa tai että sinun pitäisi pelastaa minut. Olen iloisempi kuin koskaan, kun tiedän että pian pääsen pois <3
Hirmuisesti voimia elämääsi..!
http://kaikenloppu.blogspot.fi/ (Tässä vielä linkki yhteen toiseen blogiin missä tuo mies tappoi itsensä, aika hienosti kuvailtuja ajatuksia sanoisin.. kannattaa lukaista)
Kiitos, että autat minua ymmärtämään.
PoistaMinä tiedän nyt, ettei ketään voi pelastaa. Ihminen pelastuu vain omalla tahdollaan, muut voivat ainoastaan tulla vastaan sillä tiellä.
Minä toivon sinulle kaikkea hyvää, ja toivon sydämestäni, että muutat mielesi. Parhaan ystäväni kuoleman jälkeen olin viikkoja apaattinen ja suunnittelin omaa itsemurhaani. En hetkeäkään kuvitellut, että olisin vielä tässä kirjoittamassa kahdeksan kuukautta myöhemmin.
Silloin äitini lähetti minulle viestin: "Muista, että elämä on se, mikä jatkuu ja kehittyy, ei kuolema."
Minulla on myös ystävä, joka yritti itsemurhaa nuorempana, mutta jäi henkiin. Hänellä on nykyään onnellinen elämä. Jokainen päättää itse, mitä elämällään tekee, mutta minä en tohtisi kenenkään lopettavan sitä ennenaikaisesti. Sillä kun voi tehdä niin paljon muutakin, ja paljon kaikkea huomattavasti jännittävämpää, ihanampaa ja uskomattomampaa.
<3