Syksyn ensimmäinen päivä

Se alkoi, se oli ja se meni. Syksyn ensimmäinen päivä. Minulle se oli eilen.

Minä tapasin eilen ihmisen, uuden ystävän. Se oli ihmeellistä. Kohdata joku niin aidosti ja välittömästi. Syksyn ensimmäisenä päivänä, kun Helsingissä tuuli ja pelkkä huppari et pystynyt pitämään tuulta poissa. Lämmin tapaaminen kylmässä syysillassa.

Me veimme kynttilän parhaalle ystävälleni hänen kuolinpaikalleen. Kuljen siitä nykyään ohi bussilla usein ja ajattelen häntä. Siitä on ollut niin pitkä aika, kun olen viimeksi saanut esitellä hänet uudelle ihmiselle, kertoa hänestä niin paljon, kuin eilen.

Mitä minä kertoisin hänestä?

Hän oli niin hurmaava, että sitä on vaikea käsittää. Hän sai puhuttua itselleen kyydin moottoriveneellä tai pyörän tarakalla täysin ventovieraalta ihmiseltä minuuteissa.

Hän oli oman elämänsä päähenkilö, hänelle sattui ja tapahtui jatkuvasti.

Hän tuntui aina tietävän enemmän, kuin me muut. Olen ymmärtänyt sen osittain vasta jälkeenpäin. Hän ajatteli suuria asioita ennen monia muita, jo teininä, jo lapsena. Osan hänen sanomisistaan olen todella ymmärtänyt vasta nyt, kun olen itse joutunut perimmäisten kysymyksien äärelle.

Hän oli hengellinen. Ei niinkään uskonnollinen, vaan hengellinen. Hän uskoi, että maailmassa on meille merkkejä, joita me vain emme tarpeeksi usein näe ja seuraa. Hän uskoi vahvasti intuitioon ja enneuniin. Minä ohitin kävin sellaiset keskustelut hänen kanssaan aivan liian nopeasti, pysähtymättä. Hän tiesi ja hyväksyi sen.

Hän oli minulle niin rakas, että sitä on vaikea käsittää.

Koska nyt on syksy, minä saan polttaa kynttilöitä. Laitoin parvekkeelle lyhdyn ja keskelle pöytää ison kynttilän ja istuin pitkästä aikaa tietokoneelle vastaamaan vihdoin kaikkiin kommentteihin ja kirjoittamaan oikealla tietokoneella. Pian puhallan kynttilät sammuksiin ja ajattelen parasta ystävääni, sekä sitä vaikutusta, joka hänellä on edelleen maailmaan. Kuinka vaikuttava on jopa se aukko, jonka hän jätti. Se koskettaa ihmisiä, joita hän ei koskaan tavannut. Hänen poissaolonsa, puuttumisensa.

Minä ajattelen myös jokaista ihmistä, joka harkitsee itsemurhaa. Niitä noin kahta tai kolmea ihmistä päivässä, jotka toteuttavat tekonsa. Minä haluaisin puhaltaa heihin sen liekin, jonka puhallan kynttilästä pois.

Haluaisin puhaltaa heihin sen hillittömän uteliaisuuden, jakamattoman huomion, jonka ympärillämme oleva maailma ansaitsee.