Kuilu

Vietin juhannukseni poikkeuksellisesti Helsingissä töiden takia. Ilta alkoi mukavissa merkeissä tuttavien tupareissa, joissa juteltiin niitä näitä, kuunneltiin hassuja kesäbiisejä ja kinattiin jatkopaikasta. Päädyimme jatkamaan erääseen Helsingin saareen.

Lautalla ihmiset alkoivat puhua purjehduksesta ja veneilystä.

---
"Hei, koska te ootte viimeks ollu veneessä?"

Uurnan laskussa. Perhe, minä ja muut läheiset kävimme laskemassa parhaan ystäväni tuhkat tähän samaan mereen.

"Mä just kävin risteilyllä, lasketaanko? Heh, lauloin muuten karaokea!"

Minä lauloin parhaalle ystävälleni viimeisen kerran. Sian My Love -kappaleen. En pystynyt laulamaan loppuun.

"Me käytiin joskus ennen purjehtimassa paljonkin perheen kanssa, enää ei olla keretty."

Minä en koskaan käynyt parhaan ystäväni kanssa merellä, en edes risteilyllä. Nyt se on liian myöhäistä.

"Mä sitten jotenkin tykkään aalloista, meri-ilmasta. Tulee ulkomaat mieleen."

Jokainen merenranta, jokainen rantakivi on parhaan ystäväni hautakivi minulle. Muuta kiveä meillä ei ole. Meri sopii hänelle muutenkin paremmin, se ei ole sidottu yhteen paikkaan.

"Hei, ootpas sä hiljaa. Koska sä oot viimeks käyny merellä?"

"Minä? En mä muista. Korkeasaaressa, ehkä. Ootteko muuten hetkeen käyny siellä?"
---

Kuilu minun ja heidän välillään oli suurempi kuin koskaan. Uusia asuntoja, opiskelupaikkoja, seurustelua ja sisustushuolia, risteilyjä, baareja, lauluja ilman kaksoismerkityksiä ja öitä ilman itkua. Onkohan se koskaan kurottavissa kiinni?

P.S. Perustin runoilleni oman blogin, varpustenvaltakunta.blogspot.fi.