torstai 19. joulukuuta 2013

Kulttuuria

"Hän ei kuollut, koska ajatteli hienoja ja yleviä ajatuksia. Hän ei kuollut, koska niin moni ihminen rakasti häntä. Hän kuoli, koska hänen sydämensä lakkasi lyömästä ja keuhkonsa täyttymästä." - Ensimmäinen muistojuhla, Kellariteatteri

Toisinaan minun on vaikea ajatella parhaasta ystävästäni niitä aivan tavallisia asioita. Kuinka hän tuli väsyneen näköisenä suoraan töistä ja tilasi karpalolonkeron baarissa, kun puhuimme niitä näitä, yhdentekeviä asioita. Kun etsimme YouTubesta hassun videon, jossa melankolinen pingviini vilkuilee sivusilmällä vieressään piipittäviä tipuja ja me nauroimme katketaksemme. Kun löhösimme sängylläni ja katsoimme Gossip Girliä läppäriltäni ja kuolasimme sen miesnäyttelijöitä.

Sillä ihminen ei suurinta osaa elämästään mietiskele syvällisiä ajatuksia ja elämänsä päämäärää. Suurimman osan elämästään ihminen nukkuu, hengittää, syö ja liikkuu paikasta toiseen. Ihminen jonottaa erilaisiin paikkoihin, odottaa asioita ja ihmisiä. Sitä elämä on. Toisinaan tuntuu, että itsemurhan tapahtuessa tämä seikka on vielä vaikeampi käsittää. Paras ystäväni kun ei kuollut miettiessään seuraavan päivän kauppalistaa kävellessään vahingossa punaisia päin. Hän ei poiminut kännykkäänsä autosta ja ajanut harhaan. Hän ei ihmetellyt väsymystä ja saanut sairaskohtausta. Hän ajatteli kuolemaa.

Tämä on ollut kulttuurintäyteinen viikko. Tänään kävin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertissa. Käyn siellä joka vuosi, minun jouluni ei tule ilman Maailma jääkukkien takana -kappaletta. Vuosi sitten muistan, kuinka sen kappaleen soidessa ajattelin parasta ystävääni lapsena. Kuinka hän on joskus ehkä katsellut ikkunaan muodostuvia jääkukkia lapsekkaasti ihmetellen, tietämättä lainkaan, mikä niiden takana odottaa.

Tänä vuonna minä ajattelin itseäni ja entistä elämääni. Ajattelin itseäni lapsena, nuorena, ennen tätä kaikkea.

Sitä katselee lasin läpi tyttönen;
koti turvan suo jääkukkasilta,
talikynttilän hehku on niin lämpöinen,
tummuu ihana jouluilta.

Ei tunne hän vielä maailmaa.
joka jääkukkien takana aukeaa,
mutta kerran on johtava polkunsa tuo
ihmeistä suurimpienkin luo,
ihmeitten suurten luo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti