sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Luola

On jo iltapäivä, kun herään tunkkaisten, myttyyn potkimieni peittojen keskeltä. Verhot ovat kiinni, en jaksa avata niitä heti. Kävelen suihkuun ja pukeudun kylpytakkiin ja villasukkiin. Istuudun pöydän ääreen ja painan tietokoneen virtanapista. En vaivaudu avaamaan verhoja, ulkona on harmaata, tiedän sen katsomattakin.

Tarkoitus oli tehdä koulujuttuja. Vai oliko niitä enää? Onhan niitä, täällä jossakin, kansioiden syövereissä...

Eksyn lukemaan uutisia. Vietän tunteja hakiessani uutisten taustoja netistä. On pakko avata ikkuna, täällä on jatkuvasti niin tunkkaista, että päätäni särkee. Onkin jo ilta, kuinka kello käykin niin nopeasti toisinaan? Sytytän kynttilän.

Sytytän toisen kynttilän, ja kolmannen. Vien yhden niistä parvekkeen lyhtyyn. Keitän teetä ja istun jälleen tietokoneen ääreen. Tarkistan, tuleeko televisiosta illan mittaan mitään. Ei tietenkään tule, ei sieltä koskaan tule.

Merkityksettömiä sarjoja ja artikkeleita. On jo aamuyö. Menen Facebookiin ja kiusaan itseäni katsomalla, mitä entiselle poikaystävälleni kuuluu. Hän on muuttanut yhteen uuden tyttöystävänsä kanssa, vai niin. Katson parhaan ystäväni kuvia ja videoita hänestä. Tuijotan uutta sivua tiedostossa, jolla on hänen nimensä. En saa mitään kirjoitettua.

Itku särkee jo päätä. Tai ehkä se, että unohdin syödä. Voi helvetti. Löntystän jääkaapille ja teen muutaman leivän. Kyllähän ihmisen nyt syödä täytyy.

Väsymys, mikä ihana tunne. Menen pesemään kasvot ja harjaan hampaat. Minä harjaan ne kiltisti kaksi kertaa päivässä, harjasin huonoimpinakin päivinä. Ainakin luulisin, en muista tarkkaan.

Menen takaisin tunkkaisten peittojen sekaan ja tuijotan verhoja, joita en avannut tänään. En ehkä eilenkään. Mikä päivä tänään on?

Niin, ehkä tämä jo riittää. Huomenna minä tiskaan, siivoan ja lähden keskustaan.

1 kommentti:

  1. Hei, perustin salaisen blogin. Jos haluat lukijaksi, heitä s-postisi mun blogin kommenttiboksiin, en julkaise sitä.

    VastaaPoista