Katson junan ikkunasta avautuvaa sateista maisemaa. Se on kuin suoraan Brittiläisestä salapoliisisarjasta. Ensi yönä emme nuku lämpimissä sängyissä, emme välttämättä edes katto päämme päällä. Ei meitä haittaa, se on ilmaista ja aina sitä jotenkin pärjää.
Olen ollut Briteissä nyt muutaman päivän ja todennut, etteivät voimani ole samat, kuin viime interraililla, kaksi vuotta sitten. Toisaalta olen myös huomannut, miten paljon enemmän kaikki koskettaa minua: musikaali Lontoossa, ihmiset, hymyt, uudet ihmiset, keskustelut ventovieraiden kanssa. Tämä sateinen maisema. Tämä hetki.
28.7.
Löysimme hostellin. "Eric always has room for backpackers!"
Ilta oli taas ihmeellinen, ihmeellisiä ihmisiä, elämäntarinoita ja rakkautta kotikaupunkia kohtaan. Tänään ollut kiireetön päivä. Huomenna matka jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti